Follow

Savosolar Oyj ja VG-Shipping Oy ovat toteuttaneet Meriaura Oy:n osakkeita koskevan osakevaihdon

30 November 2022 - 13:15

Savosolar Oyj
Yhtiötiedote, Sisäpiiritieto            30.11.2022 klo 12.15 (CET)

Savosolar Oyj ja VG-Shipping Oy ovat toteuttaneet Meriaura Oy:n osakkeita koskevan osakevaihdon

Savosolar Oyj (”Savosolar” tai ”Yhtiö”) on 29.8.2022 tiedottanut allekirjoittaneensa ehdollisen osakevaihtosopimuksen, jolla se ostaa VG-Shipping Oy:ltä merilogistiikkayhtiö Meriaura Oy:n ja biopolttoaineiden valmistaja ja markkinoija VG EcoFuel Oy:n liiketoiminnan. Osapuolet ovat tänään toteuttaneet osakevaihtosopimuksen mukaisen osakevaihdon.

Savosolarin hallitus on tänään päättänyt ylimääräiseltä yhtiökokoukselta 25.11.2022 saamansa valtuutuksen perusteella osakevaihdon toteuttamiseen liittyvästä osakeannista, jossa VG-Shipping Oy:n merkittäväksi tarjottiin 547.906.581 Yhtiön uutta osaketta yhteensä 30,0 miljoonan euron merkintähinnalla. VG-Shipping Oy on merkinnyt osakkeet ja maksanut merkintähinnan apporttiomaisuudella siirtämällä Yhtiölle 3.012 omistamaansa Meriaura Oy:n osaketta, jotka edustavat 100 prosenttia Meriaura Oy:n osakkeista ja äänistä. Meriaura Oy omistaa puolestaan Biolaite Oy:n (nimenmuutos VG-EcoFuel Oy:ksi vireillä) koko osakekannan, joka on ostanut VG EcoFuel Oy:n liiketoiminnan 31.10.2022 toteutetulla liiketoimintakaupalla. Osakevaihdossa annettuja Savosolarin osakkeita koskee luovutusrajoitus, joka on voimassa 12 kuukautta osakevaihdon toteuttamisesta.

Lisäksi Savosolarin hallitus on tänään päättänyt ylimääräiseltä yhtiökokoukselta 25.11.2022 saamansa valtuutuksen perusteella suunnatusta osakeannista VG-Shipping Oy:lle ja Hybrid Consulting Oy:lle liittyen VG-Shipping Oy:n osana osakevaihtosopimusta antamaan 1.000.000 euron takauksen optio-oikeuksien 2-2021 (TO9) perusteella merkitsemättä jääneiden osakkeiden merkitsemisestä samoilla ehdoilla kuin optio-oikeuksien perusteella. Osakeannissa tarjottiin merkittäväksi yhteensä 17.857.142 Yhtiön uutta osaketta, joista VG-Shipping Oy merkitsi 14.285.714 osaketta ja Hybrid Consulting Oy 3.571.428 osaketta. Osakkeiden osakekohtainen merkintähinta oli 0,056 euroa osakkeelta, mikä vastaa Yhtiön optio-ohjelmassa 2-2021 käytettyä osakkeen merkintähintaa.

Yhtiön osakkeiden määrä tulee osakeantien johdosta nousemaan 216.959.964 osakkeesta 782.723.687 osakkeeseen. Edellä mainituissa osakeanneissa merkityt osakkeet rekisteröidään kaupparekisteriin ja toimitetaan merkitsijöiden arvo-osuustileille arviolta 2.12.2022. Kaupankäynti uusilla osakkeilla alkaa Nasdaq First North Growth Market Sweden ja Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikoilla yhdessä Yhtiön nykyisten osakkeiden kanssa arviolta 5.12.2022.

Lisätietoja osakevaihdosta ja sen toteutumisen myötä muodostuvasta konsernista on saatavilla Yhtiön laatimasta yhtiöesitteestä (https://savosolar.com/wp-content/uploads/2022/11/Savosolar-Oyj-Yhtioesite-FIN.pdf) ja Yhtiön ylimääräisessä yhtiökokouksessa 25.11.2022 pidetystä esityksestä (https://savosolar.com/wp-content/uploads/2022/11/Savosolar-EGM-esitys_25112022.pdf).

Osakevaihdon toteuttamisen jälkeen pidetyssä Yhtiön hallituksen järjestäytymiskokouksessa Kirsi Suopelto valittiin Yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi ja Eero Auranne varapuheenjohtajaksi.

SAVOSOLAR OYJ

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jari Varjotie
Puh: +358 400 419 734
Sähköposti: [email protected]

Tämä yhtiötiedote sisältää tietoja, joita Savosolar Oyj:n on julkaistava markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (MAR) perusteella. Yhtiötiedote toimitettiin julkaistavaksi 30.11.2022 klo 12.15 (CET) edellä mainitun henkilön toimesta.

Savosolar lyhyesti

Savosolarin erittäin tehokkaat keräimet ja suuren mittakaavan aurinkolämpöjärjestelmät ovat vieneet aurinkolämpöenergiateknologian aivan uudelle tasolle. Yhtiön keräimissä on patentoidut, nanopinnoitetut suoravirtausabsorberit, ja tällä johtavalla teknologialla Savosolar auttaa asiakkaitaan tuottamaan puhdasta ja kilpailukykyistä energiaa. Savosolarin visio on olla ensisijainen valinta tehokkaiden aurinkolämpöjärjestelmien toimittajana maailmanlaajuisesti. Yhtiö keskittyy suuren mittakaavan projekteihin kaukolämmön tuotannossa, teollisuuden prosessilämmityksessä ja kiinteistöjärjestelmissä – eli markkinoihin, joissa on iso nopean kasvun potentiaali. Yhtiö toimittaa ensisijaisesti kokonaisia järjestelmiä suunnittelusta asennukseen käyttäen parhaita paikallisia yhteistyökumppaneita. Savosolar on tunnustetusti alan innovatiivisin yritys ja haluaa pysyäkin sellaisena. Yhtiö on myynyt ja toimittanut tuotteitaan lähes 20 maahan neljällä mantereella. Savosolarin osake on listattu Nasdaq First North Growth Market Swedenissä tunnuksella SAVOS ja Nasdaq First North Growth Market Finlandissa tunnuksella SAVOH. www.savosolar.com.

Yhtiön Hyväksytty Neuvonantaja on Augment Partners AB, [email protected], puh. +46 8 604 22 55.


Provided by: GlobeNewswire
Nasdaq First North GM Helsinki (Finland)
Nasdaq First North GM Stockholm (Sweden)
Savosolar Oyj
Savosolar is providing solar thermal solutions, along with its subsidiaries....
Learn more about company

Related news

We use cookies to make your experience using IPOhub better. By using our site you agree to our use of cookies. Learn More